Pencalow Welsh Ponies


Pencalowin historia

2018

Keväällä, maalis-huhtikuun aikaan Pencalowin toimintaa aktivoitiin taas.

Talliin ostettiin uusia poneja, niin vanha- kuin uusilinjaisista suvuista.

Kasvatusrotuina sektiot A, B, D ja WPB.

Kasvattilista päivitettiin vuosittain ajantasalle!

2017

Pencalow oli koko vuoden toiminnassa melko hiljaisesti.

Uusi ponikanta jälleen, osa poneista muutti Mooncloud Moorland & Mountain Poniesiin asumaan.

2016

Muutto Websistä Altervistaan, sivujen suurpäivitys.

Uusi tuontirysäys ja ponikannan uusiminen!

Welsh A-ponien kasvatus aloitettiin kunnolla.

Painoituimme pääasiassa A- ja B-sektioiden kasvatukseen, pienimuotoisesti talliin syntyi myös D-sektion cobeja.

WPB-kasvatus lopetettiin kokonaan.

Kilpailuissa keskityttiin SPC:n showkilpailuihin sekä porrastettuihin.

2015

Pencalow Cobs ja Sport Ponies talliyksiköt yhdistettiin yhdeksi tallikokonaisuudeksi, Pencalow Welshiksi.

Tänä vuonna tallin toiminta oli muuten melko hämärän peitossa, eikä esimerkiksi kasvatteja syntynyt lainkaan.

2014

Pencalowin ensimmäinen ja tämän vuoden ainoa welsh mountain, sektio A-varsa syntyi.

Welsh C-kasvatus alkoi hiipua ja lopulta jätimme kokonaan tämän sektion pois kasvatustoiminnastamme.

2013

Kasvatustoimintamme ehdoton kultavuosi!

Welsh B-poneja syntyi 10 kappaletta, welsh C-sektion poneja 20 kappaletta, welsh cobeja 44 kappaletta ja welsh part bredejä 20 kappaletta.

Kasvatukseen otettiin mukaan myös pidempisukuisia poneja sekä Aelwen Welshin sukulinjoja.

2012

Pencalow perustettiin 10. syyskuuta vuonna 2012.

Talli oli jaettu kahteen yksikköön, Pencalow Cobsiin & Pencalow Sport Poniesiin.

Paljon uusia tuontiponeja ja keskittymistä uusiin sukulinjoihin.

Kasvatusrotuina olivat sektiot B, C, D ja WPB.

Cobien kanssa keskityttiin luomaan uusia sukulinjoja eri painoituksista, B-sektioiden ja WPB-ponien kanssa kierreltiin eri kissanristiäisissä.

 

© Kida       virtuaalitalli / a sim-game stable